Lapsuuteni varhaisimpia muistoja on ilta Olavinlinnassa kesällä 1967. Tuhannesti kiitos vanhemmilleni, että veitte minut tuolloin uuden alun saaneille Savonlinnan oopperajuhlille ja kiitos wieniläiselle kamarilaulajalle Peter Kleinille, oopperafestivaalien uuden alun isälle. Tuskinpa minä, kerimäkeläinen maalaispoika, olisin oopperaan tutustunut jo kansakoulussa ilman oopperajuhlia. Startin jälkeen olenkin käynyt niillä lähes jokaisena kautena eli yhteensä noin 50 kesänä. Hyvänen aika, sehän tarkoittaa jo satoja Olavinlinnassa koettuja oopperoita!
Muistan hyvin, että oopperajuhlat otettiin Savonlinnan seudulla lämpimästi vastaan myös ”tavallisen kansan” keskuudessa. Niitä ei pidetty elitismin ruumiillistumana, vaan moni, kuten itsekin tuolloin koulupoikana, kävimme nauttimassa ja ihmettelemässä huippusolistien taituruutta heinänteon lomassa. Nopeasti oopperasta tuli osa elämääni, vaikka siellä soivat silloin myös Juice ja CCR.
Oopperajuhlien perustajat ja kehittäjät, kuten tinkimätön taiteellinen johtaja Martti Talvela, lähettävät meille selkeän viestin: huippulaadulla on aina paikkansa ihmisten mielissä. ”Elitismi” unohtuu Olavinlinnan katsomossa, mistä oopperajuhlien massiivinen menestys pian 60 vuoden ajalta osoittaa -, mutta sen vieressä on jotain, josta on syytä olla huolestunut: Savonlinna.
Kiinteistövälittäjän sivuilla osuu silmään ilmoitus, jossa 50 neliön asuntoa myydään Savonlinnassa 9000 eurolla. Laajempi tarkistus osoittaa, että tuon kokoluokan asuntoja on kaupungissa myynnissä useita noin 30000 eurolla. Samaiset asunnot maksavat pääkaupunkiseudulla kymmenen kertaa enemmän. Mitä ihmettä on meneillään?
Itäraja on kiinni ja pysyy. Sen takaa ei taloudellista piristystä Itä-Suomeen ole tulossa kymmeniin vuosiin. Jälkiviisaasti voi todeta, että myös Savonlinnassa luotettiin liikaa Venäjään ja uskottiin, että se käyttäytyisi kansainvälisesti edes jollain lailla siivosti, mikä olisi mahdollistanut esimerkiksi Parikkalan rajanylitysaseman avaamisen. Se kaikki osoittautui unelmahötöksi. Sen sijaan meillä on edessä elämä Nato-EU-Suomessa, joka voi olla myös onnenpotku Savonlinnalle, kunhan vain kortit pelataan oikein.
Muuttoliike on tyhjentänyt Itä-Suomea aiemminkin kehnoina taloudellisina aikoina. Se on kuitenkin ollut väliaikaista, toisin kuin tällä kertaa, jolloin on kyse syvästi rakenteellisista muutoksista. Nyt tarvitsemme enemmän ja laaja-alaisempaa uudistavaa toimintaa kuin aiemmin, jotta saamme aikaan muutoksen parempaan niin Savonlinnassa kuin Itä-Suomessa ylipäätään. Siihen työhön loistavana kansainvälisenä esimerkkinä ja tien näyttäjänä onneksi meillä on Oopperajuhlat. Otetaan niistä opiksi.